Etusivu Flikka ja poika Tapahtumakalenteri Historia Galleria Ehdokkaat Yhteystiedot Yhteistyössä

Flikka ja Poika

Esiintymistaitoinen parivaljakko odottaa edustusvuodeltaan uusia haasteita. Nuoret ovat käytettävissä ilmaiseksi pieniin edustustehtäviin. Matkakulut pyydämme korvaamaan. Vaativimmista juonto- tai muista edustustehtävistä neuvotellaan pieni palkkio, joka menee kokonaan nuorille itselleen.

Turun flikka 2017-2018

Helmi Anttila

18-vuotias Helmi Anttila opiskelee Turun Klassillisessa lukiossa 3. vuosikurssilla ilmaisutaidonlinjalla. Hän harrastaa teatteria ja partiota.

Turun poika 2017-2018

Aleksi Aalto

19-vuotias Aleksi Aalto opiskelee Puolalanmäen lukiossa 3. vuosikurssilla ja hän toimii Suomen lukiolaisten liiton Lounais-Suomen lukiolaisten varapuheenjohtajana sekä hän on toiminut Puolalanmäen lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana.



Lisätietoja Turun Flikka ja Poika -kilpailusta


Kotiseutuyhdistys Turkuseuran aloitteesta valitaan joka vuosi Turun Flikka ja Poika, joiden tehtävänä on edustaa kotikaupunkinsa nuoria mm. Turun kaupungin, paikallisen yritysmaailman sekä eri yhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa vuoden ajan.


Flikalla ja Pojalla on edustusvuotensa aikana mahdollisuus tuoda esille ajatuksiaan asioista, jotka ovat tärkeitä heille itselleen tai nuorille yleensä.


Ehdotuksia uusiksi edustusnuoriksi voivat tehdä koulut, erilaiset harrastus- ja muut yhteisöt sekä yksityiset henkilöt. Ehdokas voi myös itse ilmoittaa itsensä mukaan kisaan.


Kilpailun vuosittainen hakuaika on toukokuussa. Turkuseura valitsee kilpailun finalistit ilmoittautuneiden joukosta. Voittajapari ratkeaa elokuussa järjestettävässä yleisöäänestyksessä, jonka tulos julkistetaan Turun päivänä kauppatorilla kello 12.


Flikalta ja Pojalta edellytetään turkulaisuuden lisäksi 16-24 vuoden ikää sekä avointa, rehtiä ja iloista luonnetta. Kunnostautuneisuus jollakin kulttuurin, musiikin, liikunnan tai järjestötoiminnan alalla katsotaan eduksi, samoin esiintymiskokemus tai kiinnostus sen hankkimiseen.


Toteutus ja hosting
Nenla Oy